kun Paula vei minun prinsessani ei ehtinyt edes ikävä tulemaan, kun sain tilalle kaksi aivan ihanaa pikkuruista koiraa! Muksu ja hippu toivat eloa ja iloa tänne, vain hetkittäin aattelin, että vieläköhän Himmu tuntee marsun ja muistaa sitä hoitaa.

Kaikenlaista me täällä touhusimme. Sopeutuminen kävi aivan kädenkäänteessä. Kun auton takavalotkin häipyi oltiin jo leikin touhussa. Hippu kyllä ensin vain katseli kun me Muksun kanssa touhuiltiin palloa vierittäen.. Illalla vielä tehtiin pieni tarkastusmatka ulos, käytiin vähän tutkailemassa Himmun jälkiä.  Vähän vielä söivätkin ennenkuin kallistivat päänsä lepoon.

Kun sitten itsekin menin sänkyyn, oli siinä silmänräpäyksessä Muksu mahani päällä ja käpristyi siihen nukkumaan. Hipun jäädessä lattialle pedille jonka niille sinne tein.

Sunnuntai aamuna teimme lenkin vähän pitemmälle. Kyllä oli kavereilla paljon haistelemista kun kaikki hajut oli niille uusia. Päivällä sitten Paula soitti Himmun menestyksestä näyttelyssä. Minä olen ollut vähän hidas syttymään noille näyttelytuloksille, mutta vihdoin taidan alkaa ymmärttä niitä. Nyt tuntuikin ihan mukavalle, että tuo pörriäiseni menestyi taas hyvin. Minulle kun se on niin tavattoman tärkeä kaveri kaikkine puolineen ettei tuo näyttelymenstys niin ole hetkauttanut, mutta onhan se tosi hienoa, että saa tuloksiakin. Kiitos Paulan, itse en olisi nyt ollut ollenkaan halukas kehään, ehkä pitää taas alkaa harkita kesän tullen asiaa uudestaan.

Niin meni viikoloppu rattoisasti. Jospa taas joskus saan nuo kaverit tänne niin, että Himmukin on kotonaa ja saa nauttia kavereiden kanssa touhuamisesta.