Tänään on vähän erikoinen päivä. Himmu pieni on jo 2,5 vuotta ja siitä elämänkumppanin poislähdöstä 3 vuotta. Vaikka muuten jo elämä onkin seestynyt ja elämä sujuu ihan normaalisti, mutta tämä päivä on kuitenkin raskas. Juuri samalla kellon ajalla aamulla Himmu hyppäsi antamaan tuon ihanan kostean aamupusun poskelleni, kun silloin, kolme vuotta sitten, heräsin ja jouduin toteamaan, että elämänkumppanin elämänliekki yöllä oli sammunut.

En vieläkään käsitä, miten siitä ja seuraavista päivistä selvisin. En niiistä mitään muista. Mutta niin vain elämä voitti ja vähitellen, suurimmn surun väistyttyä, ote elämään on vahvistunut. Nyt on jäljellä muistot, niin hyvät kuin vähemmän hyvätkin. Ne ei minnekkään katoa. Tämän päivän yli kun taas pääsee, niin siitä mennään eteenpäin Himmu pitää huolen, että kaikki sujuu. Se on ollut parasta terapiaa silloin, kun sen kaveriksi otin. Himmu saa kyllä elämään niinpaljon iloa etten sitä edes pysty sanoin ilmaisemaan.