Himmulla on nyt kaverina Hippu, ihana persoonallinen koiruus, vähän Himmua vanhempi ja siten myös viisaampi. Illalla nukkumaanmeno sujui kivuitta, molemmat olivat hetken minua hyväilemässä Sitten Himmu hipsi omalle petilleen ja Hippu vähän etsiskeli, että missäs mun paikka sitten on. Kirteli edestakaisin, kunnes hoksasi, että mummuhan on laittanut matalan tyynyn lattialle. Siihen sitten olikin kovin mukava kellähtää nukkumaan. Molemmat nukkuivat aamuun asti peteillään, kunnes Himmu vähän eneen kuutta hyppäsi katsomaan, vieläkös tuo mummu nukuu. havittuaan, että hereillä on, alkoi riemukas odotus alakertaan lähdössä. Lie Himmulta unien aikana unohtunut, että Hippukin on talossa, kun ensin katsoi vähän hölmönä, mikäs tuo on sitten,

Aamulenkki sujui hyvin sopuisasti. Hipulla oli vain niin kovin paljon nuuskuttamista, kun kaikki oli outoja ja ah, niin ihania tuoksuja, joita Hipulle tuntemattomat koiruudet olivat tien reunaan jättäneet. Mummu vain ei osaa käyttäytyä, juuri, kun huomaa hyvän keltaisen läntin, eikös tuo mummu nykäise ihanuuden vierestä pois ja on muka tietävinään, ettei niitä tarvis niin läheltä tutkia. Mistä mummu sen muka tietää, eihän näy edes yrittävän niitä haistella.

Sisälle tullessa annettiin sentään aamuruokaakin, vaikka Hippu vähän jo ehti ihmetellä, ruokitaanko täällä ollenkaan. Noiden syödessä mummu tutkaili Himmun kätköjä ja löysi pari siankorvaa, ne sitten laitettiin piiloon, Himmu voisi vaikka suuttua jos Hippukin herkun huomaisi. Himmu on vähän kade omista herkuistaan, eikä ole ihmekkään, kun ei noin yleensä tarvi varoa kuin mummua, ettei vain syö himmun aarteita.

Että tälläistä arkea meillä nyt on.