On se kummaa, kun koiruudellakin pitää olla omat lempilelut. Jos osaisi, Himmu varmaan sanoisi, että kahta en vaihda. On lelukoira, jonka ostin Himmulle silloin, kun olivat samankokoisia. Sitten havaittuani kuinka rakkaaksi se kävi Himmulle, ostin varalle toisen samanlaisen. jaa että kelpaako se vara koira. ehei. Sitä vanhaa retuuttaa ja sitä olen kaulasta paikannut jo moneen kertaan. Uusin kauluksen aina, kun netinen menee pahaksi. Välillä pistän lelun pesuun, siitä Himmu aina vähän järkyttyy, kun ihana, oma tuoksu onkin pois. Hyväksyy sitten kuitenkin taphtuneen. Kyllä sitä lelua on retuutettu ja ravistettu. Ihme, että yleensä on enään koossa. Pitää olla lujaa tekoa.

Toinen rakas lelu on ollut sellainen vinkulelu, jonka varmaan sai jo kotiintullessa kasvattajalta, siitä ei ole jäljellä kuin palanen enään, mutta sekin on sentään kovin tärkeä, Sen lelun tilalle tuntuu päässeen sallaien pikkuinen kala jolla kyllä leikitään. Se yhdistetään määrättyihin töihin, Kn tyhjennään puukoria, tuo aina juuri sen lelun minulle ja sitten, valkeeta pesään tehdessä on tuon kalansa kanssa kaverina., Muut lukuisat lelut ovat sitten mieliala leluja, joskus, harvoin, ne kannetaan minun jalkojeni juureen ja hetken niillä saatetaan sitten yhdessä leikkiä, mutta hetken päästä tuo rakas koira voittaa taas kaiken huomion.