Nyt pari päivää on taas harjoiteltu kotona oloa. Vähitellen kaikki matkan jälkeiset hommat alkaa olla tehtynä. Suurin osa pyykeistä jo puhtaana ja kaappiin laittoa odottamassa.

pikku Himmuni kanssa kaikki sujuu heti kuin ei pois oltaisi oltukaan. Himmulle palautuu kaikki kotirutiinit kohdalleen, kunhan ei enään tarvis vahtia minua niin kovasti, etten vain enään lähde ja jätä. Onneksi ei osaa poissaollessani kaivata, mutta sitten, kun taas nähtiin, on kyllä vastaanotto niin riehakas ja voi, miten onnellisena tuo pieni sitten istuu sylissäni ja melkein kehrää kuin kissa. Pitää sellaista jännää tyytyväistä ääntä aina hetkittäin. Hyvä niin, että on tyytyväinen paluustani. kamalaa olisi jos kahdessa viikossa unohtaisi minut kokonaan.

kun kysyin koirakavereita nimeltä, että missä ovat, katseli kyllä ympärilleen, mutta sitten tulikin pyytämään taas syliin, arveli varmaan, että tuossa se nyt on taas, ainoa kaveri. Jasper kaveria ei sitten päästetty lähelle mummua, ettei vain mummu pääse Jasperia hyväilemään. Kait se paelko hetken istuu Himmun mielessä, että taas häviän mutta pian kaikki on täysin ennallaan.

Kasvattajalle kuuluu kaikki kiitos Himmun hoidosta minun maailmanmatkailun aikana. Ilman sitähän reisuja ei tehtäisikkään. Kiitos ja kumarrus!