Kyllä oli ihana tunne eilen, kun aurinko paistoi keskipäivän ajan. Oli askelkin ikäänkuin kevyempi ja matkakin taittui ihan huomaamatta. Kävimme rannassa katsomassa josko olisi taas uusi jääkansi tullut ja olihan siellä taas ohut kansi päällä. Astuin jalallani siihen jääriitteen päälle, murtui rätisten allani, mutta Himmu kun meni koittamaan samaa, niin ihme ja kumma, ei yhtään rätissyt. Epistä, en kai minä nyt sen painavampi ole. Vai olisinko sittenkin. Taitaa sinnä olla muutama kilo eroa. Eihän Himmu paina kuin noin viisi kiloa. Entäs sitten minä, paljon enempi.

Puitakin sitten siirrettiin liiteristä sisälle, siinä Himmu onkin ahkerasti mukana, ennen aina yritti kantaa jonkun puun kotiin, mutta on siitä tavasta luopunut, on vähän laiskistunut, ei edes metsästä anään kuljeta käpyjä ja risujakaan rappupielen koristeeksi. Vielä sentää keppiä innoissaan hakee, kun heitän sille. Kävytkin kelpaa leluiksi, mutta ei viitsi kuljetella kuin pienen metkan ja jättää sitten. Jospa vielä tänääkin paistaisi aurinko, sittenhän sitä jo jaksaisikin pitkään sen voimalla.