Nyt on Himmulla taas vainu nenässä. Tietää tarkalleen, että jotain on tekeillä, mutta mitä, sitä ei sentään tiedä. Hain tuon kammottavan matkalaukun esille. Himmu tuntee sen ja alkoi haukkumaan sille hillittömästi. No, rauhoittui sentään ja alkoi tarkka seuraaminen mitä tapahtuu. Joka kerta kun laukun avaan juoksee hyvin tarkkana katsomaan, mitä teen ja katsoo minua niin kysyvän näköisenä. Ihan koskee kun ajttelen tulevaa eroa pikkuisestani.

Vien Himmun hoitoon tyttären perheeseen viikoksi kun itse menen Teneriffalle. Tiedän, että Himmu saa hyvän hoidon ja ehkä vähitellen oppii suhtautumaan heidän omiin koiriin kunnolla. Tähänasti se on aina ollut vähän hankalaa tuo yhteys niiden välillä. Mutta kun tupapalvelijaa ei ole paikalla niin voi olla, että suhde paranee niiden välillä. Toivon mukaan niin käy. Onneksi heillä on paljon tilaa ja voivat erottaa ne vaikka kauas toisistaan jos tarvis vaatii.

No, jälleennäkeminen on sitten taas riemukas ja mummu maailman paras, kun nyt ensin sen ikävän kestää. En usko, että Himmu niinkään ikävöi kunhan ensin tajuaa, että siellä nyt ollaan. Onhan siellä tutut ihmiset joihin voi turvata.