pitää kiitellä tuota Himmua ja sen kanssa elämistä. On se niin ihana otus. Miten kivaa sen kanssa on pyöriä tuolla keväisessä metsässä jonne en taatusti yksin viitsisi mennä rämpimään. Mutta tuon pikkuisne iloa on nii mukava katsoa. Voi miten monenlaista mukavaa sieltä löytyykään. Nyt, kun ei siellä vielä ole käärmeitä näkynyt uskaltaa tämä arkajalka mummukin siellä kuljeksia. Kunhan ilmat lämpene, empä uskalla siellä kuljeksia, eihän ne minua syö, mutta pelkään aina, jos tökkäävät tuota Himmua. Siitä saattaisi olla leikki kaukana.

Sitten vain tyydytään kulkemaan sellaisia polkuja joissa vähän näkee minne menee. Onhan niitäkin toki. Viimekesän ainoan elävän käärmeen näin maantiellä. Onneksi näin sen jo niin kaukaa, etttä osasin kierrättää Himmun niin, ettei koko otusta huomannutkaan. kai niilläkin jokin tarkoitus täässä elämän kiertokulussa on.

Punkkeihinkin olemme jo varautuneet. Laitetaan niskaan tipat ja kaulaan vielä panta niitä vastaan, jospa niillä eväillä pärjättäisiin. Heti, kun yöpakkaset virkistää nuo viheliäiset oliot, aloitetaan myös torjunta. Viimekesän saalis oli kolme punkkia pannasta huolimatta. Nyt sitten tipalla tehostetaan torjuntaa. Jospa pärjättäisiin niillä.