Onneksi sentään tuo Himmun väri ja muoto palautui ennalleen. nyt on taas mummun suloinen suklaapallo, milloin lenkin jäkeen enemmän ja vähemmän kurakoipi. jos menemme vain pikitietä pysyy suht koht puhtaana.

Eilen sattui naapurissa olla mies käymässä ja Himmu, hyvä kaveri kun hänen kanssaan on, innostui kovasti, kun näki hänet. Kun tuo mies tuli tervehtimään Himmua niin olin ihan aiheesta iloinen, kun himmu ei rynnännyt vastaan, vaan istui tiiviisti paikallaan ihan siihen asti, kunnes oli aika tervehtiä toisiaan. Sitten nousi pomppimaan ilosta. Samoin yhtenä päivänä olin liiterissä, kun maantieltä alkoi kuulua lasten ääniä. Lapset kun ovat Himmun ihastuksen kohteita, niin seurasin ovelta lähteekö Himmu juoksemaan lasten luo. Ei lähtenyt, istui paikallaan ja vähän vikisi hiljaa itsekseen. On hienoa, ettei lähde tielle törmäämään. En kyllä uskalla luottaa, etteikö joskus lähtisi ja siksi en päästäkkään pihaan irti silloin, kun itse en ole ulkona. Tuo kuva kyllä on menneen kesän kuva, mutta sama koira kuitenkin.

Muuten on kyllä taas mukavaa, kun voi olla ulkona vähän pidempään eikä tarvis itsellekkään pukea ihan kaikkea vaatetta päälle mitä omistaa. Lenkitkit pitenee ihankuin huomaamatta ,kun ei ihan heti ala henki pihiseen kun pihasta tielle pääsee. lumityötkin on enään muisto vain. Jos vielä sataa, en niitä kyllä pois kolaa, sulakoot siihen minne sataakin.