Muutaman Saksassa vietetyn päivän jälkeen taas kotona. On niin riemukasta tulla kotiin, kun näkee pikkuisen Himmun ja saadaan taas yhdessä touhuilla. Kiitos kaunis kasvattajalle Himmun hoidosta!  on helppoa olla reisussa, kun tietää, miten hyvin Himmu viihtyy ja saa olla toisten koiruuksien kanssa (ja vhtia kasvattajan marsua).

Eilinen päivä kotona kului Himmun tarkassa valvonnassa, ei hetkeksikään uskaltanut päästää minua pois silmistään, etten vain taas lähde. Saatuani matkalaukun tyhjäksi ja lähdin viemään sitä pois, oli Himmu saada sätkyt. itki sellaista hiljaista koiran itkua ja kun tulin takaisin tupaan, loikkasi syliin.

Nyt taas elämä palailee normaaliin oloon, niin minulla kuin Himmullakin. Oli kyllä niin mukava reisu, että tuon kalvavan ikävänkin kesti. Kun siellä suuren kaupungin keskustassa ei niin kovin nukuttuakaan saanut, oli tuo pikkuinen koira jatkuvasti mielessä, huolimatta siitä, että tietää sen olevan maailman parhaassa hoitopaikassa. Siitä ei ole huolta, mutta minkäs tuolle ikävälle kuitenkaan saa.

Mitähän täällä Suomenmaassa sanottaisiin, jos koirat seuraisi omiaan niin ruokaravintoloihin kuin kahviloihinkin. Näin on siellä Saksassa. Sekä isot ja pienet koirat ovat mukana kaikkessa menemisissä. Tuntui se vähän oudolta, kun viereisen pöydän vieressä istuu iso koira katsoen hellyyttävästi vierastakin kahvittelijaa silmiin. Sama eu, eri säännöt. Myös paikan ruoka jaksoi ihmetyttää. Voi mahdoton, miten rasvaisia ruokia he syövät ja tarjoavat, oli siinä ihmettelemistä ensikertalaisella..Annolsissa ei ollut minkäänlaisia vihanneksia, vain perusruokaa eikä sitä kyllä ollut mitenkään yritetty nätisti esille tuoda, kunhan oli annos koossa lautasella.